Ennen kuin vastuuhenkilöt on valittu ja julkistettu, leirinjohtajat ovat avainasemassa suunnittelun etenemisen suhteen. Keitä ne johtajat sitten ovat?
He ovat Eeva ja Pauliina!
Kuvassa leirinjohtajat ovat Pariisissa pitämässä leirinsuunnitteluviikonloppua.
Pauliina
Pauliina on 25-vuotias partiojohtaja, jonka partio-ura täysi-ikäistyy tänä vuonna - hän on harrastanut partiota jo 18 vuotta. Tällä hetkellä Pauliina johtaa sudenpentulauma Tiikereitä, minkä ohella hän toimii sihteerinä ja taloudenhoitajana. Siviilissä Pauliina työskentelee Helsingin Energialla henkilöstöhommissa. Partion lisäksi Pauliina hoitaa koiranpentu Danielia, josta on tarkoitus kasvaa partiokoira.
Partiouransa aikana Pauliina on ollut Maahisten kolovouti, laumanjohtaja, joukkueenjohtaja, vartionjohtaja, seikkailijaikäkausivastaava, vaeltajaikäkausivastaava, hallituksen jäsen, vartiojohtajakurssin kouluttaja, köksä ja lehtitiimin jäsen. Pääkaupunkiseudun Partiolaisissa Pauliina on toiminut seikkailijaohjelmaohjaana, vaeltajatoimikunnan jäsenenä ja piirileiri Sarasteen lehdistöpalvelun mestarina. Lisäksi Pauliina on johtanut lukuisia retkiä ja muita tapahtumia.
Allaolevassa kuvassa Pauliina on Skotlannissa Explorer Belt -tapahtumassa:
Eeva
Eeva on 22-vuotias partiojohtaja, jonka partioura on vasta rippikouluiässä - Eeva nimittäin aloitti partion 15 vuotta sitten. Tällä hetkellä Eeva toimii Suomen Partiolainen yhteiskuntaryhmän jäsenenä ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirineuvostossa. Lippukunnassa hänen pestinsä ovat tällä hetkellä jäissä, sillä hän on vaihto-oppilaana Pariisissa syksyn ajan. Tästä syystä Hattarat-vartiokin täytyi luovuttaa seuraavien johtajien huomaan. Partion ulkopuolella Helsingin päässä Eeva opiskelee oikeustiedettä neljättä vuotta.
Kaikkina näinä vuosina partiossa Eeva on toiminut vartiojohtajana, laumanjohtajana, tarpojaikäkausivastaavana, kolovoutina, lehtitiimin jäsenenä, lehden taittajana, vartiojohtajakurssin kouluttajana, köksänä, lippukunnanjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on ollut Pääkaupunkiseudun Partiolaisten tarpojatoimikunnassa ja Suomen Partiolaisten ulkoisen viestinnän toimikunnassa.
Alla Eeva Mamelukki-talvileirillä vuonna 2009:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti